perjantai 13. tammikuuta 2012

Pikkumiehen aplikoitu tyyny


Taas lisää ompeluksia ja tilkkuilua. Tai ehkä tätä ei  ihan tilkkutyöksi voi varsinaisesti sanoa kun enemmänkin tuota aplikointia ja tikkailua tässä tyynyssä. 


Pitänee varmaan tehdä lisää tyynyjä pikkumiehen sängyn päälle kun tämä näyttää niin orvolta tuolla yksinään.  Robin -nimi meni vähän liian toisen laitaan kun tein taas tämänkin työn hieman hassussa järjestyksessä. Ensin tein aplikaatiot ja sitten vasta yritin tähdätä nimen jonnekin. Olis ollut huomattavasti helpompaa tehdä nimi ensin ja sitten laittaa muut aplikaatiot ympärille. Ei vaan ollut silloin tähän mahdollisuutta.



Silmiksi ompelin Tiimarista löytyneet irtosilmät, jotka ovat ihan hauskat kun silmän musta osa liikkuu tuolla silmän sisällä (olipas vähän hassusti kuvailtu). Vielä ovat ainakin paikoillaan tyynyssä. Vikkelät pienet kätöset eivät ole vielä repineet niitä pois tai enemmänkin luulen, että eivät ole huomanneet niitä vielä.


Tässä vielä tyynyn alkuvaiheita. Mietinnän alla oli tehdä pöllölle ensin vaaleanpunaiset siivet, mutta sitten päädyin noihin punaisiin. Ajattelin, että sopivat paremmin huoneen maton väritykseen ja tuo vaaleanpunainen on vähän myös tyttömäinen.


Tyyny on tehty siten, että liimaharson avulla kankaasta leikatut kuvat on silitetty kankaalle ja tikattu kiinni kankaaseen tiheällä siksakilla. Sen jälkeen laitettu vanua kankaan taakse ja tikattu se kiinni. Sen jälkeen tyyny on ommeltu valmiiksi ja tehty reunus tyynyyn. Ei mikään vaikea homma siis. Malleihin olen hakenut inspiraatio Pottery Barnin sivuilta.

Nyt olisi työnalla vielä pikkuneidin vastaavanlainen tyyny. Siitä sitten kuvia myöhemmin kunhan saan ommeltua siihen linnulle silmän ja jalat.

Aika kaamea keli muuten ulkona. Lunta/räntää tulee ihan vaakatasossa. Kohta pitäisi lähteä tuonne tarpomaan.

5 kommenttia:

  1. WAU!!
    Mitenköhän muhun iskee ku häkä noi pöllöt?!?!
    Varppin, ku iteki samanlainen ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana tyyny ja matto kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Onnenkyynel: joo toi pöllö iskee muhun kanssa. Nythän on oikea pöllövillitys menossa.

    Katariina, Niina ja Nina: kiitos.

    VastaaPoista