tiistai 19. helmikuuta 2013

Virkattu kori hamppunarusta


Meikäläisen virkkausura on alkanut ja ensimmäinen tekele näkyykin kuvissa. Siinä mielessä olen ihan tyytyväinen, että sain jopa tuollaisen aikaiseksi, vaikka kyllä siihen tarvittiin todellakin kädestä pitäen ohjausta. Viimeksi kun on tullut virkattua ala-asteella, joten ei ollut ihan tuoreessa muistissa nuo silmukat.


Meiltä löytyy noita ontelokuteista virkattuja koreja jo mummin toimesta virkattuna, joten valkkasin langaksi hamppunarua. Ensin ostin Biltemasta 3 mm paksuista hamppunarua, mutta eipä sen virkkaamisesta tullut yhtikäs mitään. Kävin ne sitten vaihtamassa tähän 2 mm paksuun ja johan homma rupesi pelittämään edes jollakin tavoin. Aika kovaahan tuo on, mutta halusin nimenomaan tuollaisen rouheamman tyylisen korin meidän kylppäriin. Tuota oli myös mukava virkata sen takia, että työ valmistuu parissa illassa, joten ei tarvitse puurtaa sen parissa kovinkaan kauaa.

Korin ohjeen löydät täältä eli otin siitä vain tuon ohjeosion, en niitä lanka/virkkuukoukku ohjeita. En kääntänyt tuota reunusta alas kun kivempi ehkä ihan suorana. Virkkuukoukkuna käytin numeroa 6, mutta isompikin varmaan kävisi. Keriä meni muistaakseni vähän vajaa 7 ja hintaa yhdellä kerällä oli 1,79 €.

Mitäköhän sitä seuraavaksi virkkaisi? Vai pitäisköhän ensin opetalla tekemään ensin kaikkia eri silmukoita ja miettiä sen jälkeen? :)

Ai niin hei. Tänään alkoi se sitten se 4 päivän ihmedieetti, jonka tiedot näet pari postausta aikaisemmin. Nälkä kurnii nyt jo :(
 
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
 

Kommentit

    Taikku kirjoitti 19.2.2013 klo 20.01
    Tosi kivat korit, noillehan on aina käyttöä ja tykkään kyllä kovasti tuosta rouheasta narusta :)
     
      Cride kirjoitti 19.2.2013 klo 21.20
      Totta, että koreille on kyllä aina käyttöä ja tykkään kanssa tuosta rouhevasta tyylistä :)
       
    May kirjoitti 20.2.2013 klo 09.49
    Ihania koreja! Oliko Biltemassa tuota hamppunarua useassa värissä vai onko tuo sama beige, mikä löytyy myös Bilteman verkkokaupasta. Korisi näyttävät harmaalta. Kiva väri. Löytyyköhän hamppunarua muualtakin tai voisikohan juuttinarua käyttää myös?
     
      Cride kirjoitti 20.2.2013 klo 10.07
      Tuota hamppunarua oli Biltemassa vain tuota harmahtavan beigeä eli ei oikein harmaata mutta ei ihan beigeäkään. Olipas hassusti selitetty :) Juuttinarua voi mielestäni kanssa käyttää ja mietinkin sitä, mutta en vaan löytänyt sitä sopivan paksuista. Ne mitä meillä oli kotosalla oli vähän turhan ohutta. Tuo hamppunaru oli siitä hyvä, että siitä tuli aika napakka kori, mutta sormethan ovat sitten vähän kovilla kun tuota virkkaa.
       
    May kirjoitti 20.2.2013 klo 10.59
    Kiitos! Kunhan sitten vaan pääsisi joku päivä Biltemaan :) En malta odottaa. Keväällä iskee aina käsityövimma vaikken muuten mikään ahkera käsityöihminen olekaan, osin ajan puutteen vuoksi. Tällä hetkellä kyllä sisustusvalintoja on taloprojektin takia edessä paljon. Ihanaa! Eilen ostin kyllä muutaman kastehelmi-tuikkukupin ja pari tyynynpäällistä. Täytyyhän sitä vielä vanhaakin kotia piristää ennen uuden valmistumista. Aurinkoista päivää!
     




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti