perjantai 20. joulukuuta 2013

Nukkekodin joulua


Meidän vaaleanpunainen nukkekotikin on saanut vähän joulusisustusta sisälleen. Laitettiin pikkuneidin kanssa vähän näitä jouluisia tilpehöörejä esille ja ei aikaakaan kun ne olivat jo teillä tietämättömillä. Hmm...pitänee siirtää näiden koristeiden esille laittoa vielä vähän tuonnemmaksi, että pikkuneiti kasvaa vähän tuosta. Sen verran tavarat sentään pysyivät paikoillaan, että sain rapsittua muutaman kuvan aiotusta nukkekodin joulusisustuksesta.


Jouluna tietysti pöydät notkuvat kaikkia herkkuja ja kinkut sekä joulutortut on paistettu. Piparkakkutalokin on kasassa. Taitaa olla vaan vähän komeampi piparkakkutalo täällä nukkiksessa kuin mitä meillä on oikeasti. No mitäs sitä turhan hienoa tekemään, kun se kuitenkin sitten syödään pois.


Tämä nukkekodin pöydän kattaus näyttää kyllä vähän ankealta, kun ei ole kuin yhden hengen kattaus pöydällä. Toivottavasti ei joku joudu ihan yksin syömään tuota koko kinkkua ;)


Itse olkkarin puolella on sitten tarjolla hedelmiä ettei ihan mene koko joulu vaan herkutteluksi.  


Joulukuusi pitää myös tietysti olla ja aika monta lahjaakin on kertynyt kuusen alle. Osa koristeista näyttääkin vielä olevan laatikossa.


Niin ja eihän tuo joulu olisi mitään ilman perinteisiä Fazerin vihreitä kuulia.


Ja kaiken tämän jälkeen nukkekodissa kävi pienen pieni käsi laittamassa kaiken hyrskyn myrskyn ja tämä äippä totesi, että laitetaanpas nämä härpäkkeet sitten takaisin kaappiin takaisin odottamaan pikkuneidin kasvamista.

4 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia härpäkkeitä. Teillä pitäisi olla neidin ja äidin omat nukkekodit... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että meillä pitäisi olla myös tuo aikuisten versio, jonne voisi laittaa kaikki nuo ei leikkimistä kestävät hankinnat. Olen joskus jopa sitä muutaman sekunnin ajan miettynyt, mutta kun ei ole oikein tilaa sellaiselle, joten täytynee pysytellä sitten vain tuossa pikkuneidin huoneen versiossa ja odottaa neidin kasvamista :)

      Poista
  2. Ihania! Eilen juuri ostin nukkekodin 1.5-vuotialle tyttärelleni joululahjaksi... mitenhän käy, härpäkkeiden kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillä taisi olla sama juttu, että nukkekoti tuli tosi varhaisessa vaiheessa ja onhan se kiva sisustuselementtikin lastenhuoneessa. Kovin pieniä ja herkästi rikkimeneviä juttuja sinne ei tosin vielä ihan tässä vaiheessa kannata laittaa, kun tuntuu, että meidän 4 vuotiaan käsittelyssäkin tarvitaan aika jykevää tekoa olevia juttuja. Suurin osa noista pikkuhärpäkkeistä siis odottaa edelleen kaapissa neidin kasvamista :)

      Poista