torstai 2. tammikuuta 2014

Merellistä tunnelmaa uuden vuoden kunniaksi



Hyvää uutta alkavaa vuotta! Toivottavasti vuoden vaihtuminen on sujunut ihanissa merkeissä. Tästä se uusi vuosi 2014 sitten lähtee käyntiin. Hurjaa miten nopeasti tuo vuosi 2013 mennä vilisti vaan ohi. Näin vanhemmiten tuntuu, että vuodet vaan vilistävät entistä kiihtyvämmässä tahdissa ja taas ollaan uudessa vuodessa.

Meillä tosiaan vuosi vaihtui ihan rauhallisissa merkeissä. Käytiin lasten kanssa ampumassa muutama raketti jo klo 20 ja pikkuneitiä jännitti niin paljon rakettien katsominen, että oli pakko lähteä sisälle hänen kanssaan. Onhan se räiskyntä aika pelottavaa. Vähän kuin sotatantereella olisi, kun jokapuolella paukkuu ja välkkyy. Ennakko-odotutuksista poiketen jaksoin kuin jaksoinkin valvoa jopa vuoden vaihtumiseen saakka, mutta kaavaillut tinojen valaminen unohtui ihan kokonaan.


Meidän ruokapöydälle tuli näin joulun jälkeen tällainen hieman merellinen tunnelma. Sain mieheltä joululahjaksi pienen vinkkailun jälkeen tuon Riviera Maisonin tarjottimen, johon sopi kivasti työkaveriltani saatu tähtikoriste (kiitos vaan Paula :), Stokkan alesta ostetut Sian kynttilät sekä joskus keräämäni simpukat. Pikkuherraa kovasti kiinnostaa, että mistä rannalta ne ovat, mutta eihän tämä dementoitunut äiti enää millään muista, että mistä maasta ne on joskus tullut kerättyä ja raahattua kotiin. Monta vuotta ovat kuitenkin kulkeet jo mukana.


Mitäköhän kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan?

2 kommenttia:

  1. Sia:n kynttilät on mun mielestä kyl ihan parhaita kynttilöitä polttaa. Oon poltellu täs joulun aikaan muutamia markettikynttilöitä, ja voi että kun ne on huonoja. Valuvat ja savuttavat kauheesti. Sia:n kynttilöissä ei oo kyllä ollut tätä ongelma.

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva kuulla. Meillä ei ole tainnut aiemmin edes olla Sian kynttilöitä, joten mukava testata nyt niitä. Joskus olen itse valanut kynttilöitä ja apuva miten valuvia niistä tuli, vaikka sekotussuhde piti olla niissä ihan ok. Joka paikka oli täynnä sitä valuvaa steariinia.

      Poista