sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Muistamisia ja lohilevitteen ohje

Meillä on viime päivinä käynyt aika paljon vieraita ihastelemassa uutta tulokasta. Kivaahan se on, että vieraita käy, mutta tuo tarjoilupuoli pistää aina miettimään ja miten kämpän kaaoksesta saa jotenkin inhimillisen. Ei kuitenkaan jaksa näillä unilla kovin monimutkaista tarjoilua väsätä tai mitään supersiivousta tehdä, joten aika helpolla linjalla meillä on menty. Tarjolla on ollut mm. lohilevitettä ruisnappien kera sekä Key Lime piirakkaa. Laitan tähän molempien ohjeet, jos joku innostuu kokeilemaan. Tuo lohilevite vie sitten kielen mennessään. Maistelin sitä naapurini kutsuilla ja oli pakko tehdä sitä kanssa heti itse. Tosin muunsin ohjetta hieman alkuperäisestä. 


Lohilevite

1 purkki maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
1 purkki kermaviiliä
punasipulia maun mukaan (n. 1/2 sipuli)
n. 200-300 g kylmäsavulohta
mustapippuria
sitruunapippuria
tuoretta ruohosipulia

Pilko punasipuli ja kylmäsavulohi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Nauti ruisnappien kanssa. Pirkalla on ainakin erittäin maistuvia luomu ruisnappeja, jotka sopivat hyvin tämän kanssa. Kokeilin tehdä levitteen myös siten, että korvasin kermaviilin purkillisellä creme fraicheä. Levitteestä tuli silloin hieman tuhdimpaa ja toimi myös ihan hyvin, mutta melkeinpä tuo levite on parempaa kermaviilin kanssa.


Tuoreita kukkia meillä on ollut vaikka muille jakaa. Piti ihan kaivaa koko huushollin kaikki maljakot esille, jotta saatiin kaikille leikkokukille maljakot.




Tästä Key Lime Piesta muistin nappaista kuvan vasta, kun se oli melkein syöty. Tein tämän gluteenittomista digestive kekseistä, joita ei sitten meinannut millään saada murskaksi, vaikka nuijin ihan olan takaa puunuijalla. Siitä syystä tuon kuvan piirakan pohja on ehkä vähän epämääräinen. Lisäksi tuo piirakkavuokani oli vähän turhan iso tähän piirakkaan. Hyvän makuinen siitä kuitenkin tuli, vaikka ulkonäkö olikin vähän niin ja näin. 

Key Lime Pie eli limettipiirakka

300 g digestive keksejä
100 g voita

1 purkki kondensoitua maitoa (n. 400 g)
4 keltuaista
1 dl limen mehua

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä irtopohjavuokaan tai tavalliseen piirakkavuokaan. Paista n. 10 min 150 C. Jäähdytä pohja. Vatkaa keltuaisia hetken aikaa. Lisää konsensoitu maito ja vatkaa vielä hetkinen. Lisää limen mehu ja levitä täyte pohjan päälle. Paista n. 10-15 min 175 asteessa
Tarjoile jääkaappikylmänä eli anna olla jääkaapissa ainakin parisen tuntia ja tarjoile esim. kermavaahdon kera.


Uutta tulokasta on luonnollisesti muistettu kivoin lahjoin, joista osasta nappasin kuvat tänne blogiin asti.


 

Nyt täytyy vaan yrittää nauttia tästä vauva-ajasta täysin siemauksin, vaikka tuo kestoväsymys onkin päällä. Tämä blogikin on jäänyt vähän hunningolle, kun saattaa mennä monta päivää, että en edes avaan konetta, saatikka jaksaisi ruveta tänne asti kirjoittelemaan. Kenenkään muunkaan blogiakaan ei ole ehtinyt käydä kurkkaamassa :( No ei tämä vauva-aika kuitenkaan kauaa kestä ja haikein mielin sitä sitten joskus muistelee, joten nautitaan nyt siitä ja tänne blogimaailmaan ehtii kyllä sitten aina takaisin.

Voikaahan hyvin!

6 kommenttia:

  1. Lohilevite kuulostaa herkulliselta. Täytyy ehdottomasti kokeilla. Varmaan hyvää myös saaristolaisleivän kanssa!
    Nautiskele siellä rauhassa, vauvat kasvaa ihan liian nopeasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota lohilevitettä ja tuo saaristolaisleipä sopii sen kanssa vallan mainiosti. Nam! Ihan tässä tuli taas jo vesi kielelle kun ajattelee tuota saaristolaisleivän kanssa :)

      Poista
  2. Pitääkö tuo kondensoitu maito siis keittää siks toffeeksi vai kuinka :) ois 6v synttärit viikon päästä tulossa ja tuo ois vähän erilaista tarjottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori pääsin nyt vasta vastaamaan. Elikkäs tuota ei keitetä mitenkään toffeeksi ensin, vaan käytetään ihan sellaisenaan. Siksi tuo onkin niin helppo tehdä. Mukavia synttäreitä!

      Poista
  3. Hih, kortti tuli näköjään perille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos kovasti! Kortti löysi tiensä perille. Mitenkäs teillä on siellä sujunut? Jokos ilmat ovat vähän lämmenneet? En ole facebook päivityksiäkään ehtinyt katsomaan, kun ei paljon nykyään ehdi koneelle :(

      Poista