maanantai 4. elokuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut

 

Terveiset Jyväskylän asuntomessuilta! Kuumuudesta huolimatta lähdettiin rohkeasti päivän reissulle Jyväskylään ja taisi olla silloin messujen siihen astisin kylmin päivä kun siellä käyskenneltiin, vaikka mittarissa oli silloinkin n. 27-28 astetta. Arvatenkin aika hikistä touhua kierrellä taloja läpi, mutta hengissä selvittiin ja oli ihan kivaakin. 

Keräsin tähän postaukseen omasta mielestäni mielenkiintoisimpia ja silmääni miellyttäneitä kokonaisuuksia. Ajattelin laittaa sitten vielä erikseen postauksen asuntomessujen lastenhuoneista ja makuuhuoneista, mutta aloitellaan ensin tällä yleisemmällä. Pidemmittä höpinöittä kuvapläjäykseen.

















Tämä kylpyamme jäi erityisesti mieleeni veikeän toteutuksen ansiosta. Ikkunasta näkyi suoraan omalle uima-altaalle.



Me oltiin matkassa miehen ja vaavin kanssa ja kuumuudesta huolimatta kertaakaan ei tullut valitusta...siis vaavilta tai ei tainnut tulla mieheltäkään ;). Taisi äipällä olla huomattavasti kuumempi vauvelia kannellessa. Raasulle jouduttiin pukemaan vielä pitkähihaista päälle, kun hänellä on kortisonikuuri juuri päällä eikä iho siedä yhtään aurinkoa eikä tuon ikäiselle viitsi hirvittävästi aurinkorasvaa levitellä.


Huh hellettä taas sanon vaan! Onneksi ei tarvinnut palailla tänään vielä lomalta töihin, kun on äippälomalla. Voi nauttia tästä +32 asteen lämpötilasta täällä mökillä meren äärellä. Ainoa huono puoli vaan on, että myös mökin sisällä on aivan tuhottoman kuuma. Eilenkin oli 29 astetta sisätiloissa nukkumaan mennessä, vaikka oli ikkuna ja ovikin auki. No nautitaan niinkauan kuin vielä voidaan! Parempi tämäkin kuin se kesäkuun + 7 astetta täällä mökillä. Aikamoinen kesä!

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, miellytti myös omaa silmääni... :) Oikein kiva, ettei tarvinnut itse lähteä messuille kuljeskelemaan! Kiitos! Makuuhuone- ja lastenhuone -postauksia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja vältyit siltä kuumuudelta, mitä messutalojen sisätiloissa oli, varsinkin yläkerroissa. Hikihatussa siellä sai kuljeskella, mutta ei saa valittaa, kun kerrankin on lämmintä :)

      Poista