keskiviikko 28. tammikuuta 2015

DIY kynäteline


Täällä on taas tuunailtu ja nyt oli vuorossa Ikean puinen kynäteline, jolle piti näyttää valkoista maalisutia ja tieysti tuunata siihen tähtiä nimen kera. Sopii nyt yhteen noiden aikaisemmin tuunaamieni tähtilaatikoiden, leluarkun ja muutama päivä sitten esitellyn vanhan puuauton kanssa. Aika paljon tosin nyt tuli tähtiä yhteen syssyyn.



Tältä tämä kynäteline näytti ennen tuunailua. Parisen vuotta taisi lojuta tuolla meidän varastossa ja monta kertaa mies meinasi heittää sen roskikseen, mutta onneksi en antanut periksi, vaan pidin pääni tuunausvisioni kera ja tuleva koululainenkin oli tyytyväinen.


Kohta tuo meidän pikkumies on koululainen ja pitäisi ruveta koulupöytääkin hankkimaan. Nyt on sitten ainakin jo kynäteline valmiina. Koulupöytä vaan enää puuttuu. Ensin pitäisi vaan päättää, että hankitaanko ihan uusi vaiko jostain joku vanha, jonka saisi tuunata mieleisekseen. Vielä ei ole vaan tullut vastaan sopivaa. Onneksi tässä on kuitenkin vielä jokunen kuukausi aikaa sen metsästykseen ja saadaan nauttia kesästäkin ennen sitä.

2 kommenttia:

  1. Hei Kride, olipa mahtavaa tavata livenä tänään Flamingossa ja jutella. Ja teillä on maailman suloisin pieni herrasmies. <3

    Tässäpä linkkaan blogini ettei tarvi metsästellä, kun nimikin vie tuonne google+ puolelle ensin. Ja blogissani on kaksi ihanaa luonnonskosmetiikka-arvontaakin juuri, vink vink. :)

    Ihanaa iltaa <3

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Oli tosiaan kiva tavata ihan livenä. Täytyykin heti tulla kurkkaamaan blogiasi ja varsinkin osallistumaan arvontaan :)

      Poista