perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pääsiäisvalmisteluja


Jokos teillä on ruvettu valmistautumaan pääsiäiseen? Itse kaivoin innoissani kaapista meidän pääsiäiskoristeet ja Floridan reissultamme tuli kanssa hankittua iso määrä uusia koristeita. Uusina tulokkaina mm. nämä koristemunat, joissa on vanhan ajan vintage -tunnelmaa.


Virpomisvitsatkin odottavat jo uutta omistajaansa. Kulhoon on myös hankittu iso kasa suklaamunia ja tikkareita. Sunnuntainahan taas nuo pikkunoidat ilmestyvät ovien taakse. Tosin meillä ei olla koskaan pukeuduttu noidiksi, vaan perinteisesti pupuiksi tai hiiriksi. Viime vuonna taisi olla vaaleanpunainen koirapukukin käytössä. Täytyiskin varmaan penkoa nuo puvut taas jostain esille ettei sitten sunnuntaina tule ylläreitä. Lähinnä, että mahtuvatko nuo enää päälle vai pitääkö ruveta kehittämään jotain uutta. Apua tosiaan, jolleivat mahdukaan!


 Oi että muuten narssit ovat ihania. Niin pirtsakan värisiä ja tuovat aurinkoa sisällekin.


Huomenna meillä vietetään sitten 1 v synttäreitä pääsiäisteemalla. Vielä on vähän valmistelut kesken, joten täytyykin laittaa töpinäksi. Onneksi sentään pääsiäiskoristeet on kaivettu esille. Vielä kun tuon tarjoilupuolen saisi kuntoon.

Viikonloppuja!

2 kommenttia:

  1. Kauniita pääsiäismunia ja kivoja muistoja matkalta :)

    VastaaPoista
  2. Pääsiäistä täälläkin on laitettu ja huomenna vietetään 9-v. synttäreitä. :)
    Kauniita kuvia ja koristeita. :) Mukavia juhlia ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista