torstai 28. toukokuuta 2015

Turtles 7 v kaverisynttärit


Meillä vietettiin eilen Teini ninja kilpikonna (tai onkohan se ihan virallisesti Teini ikäiset mutanttininja kilpikonnat) synttäreitä tai tuttavallisemmin Turtles synttäreitä. Pikkumies täytti 7 vuotta ja talo täyttyi 13 lapsesta, kun viime hetkellä tuli vielä 3 peruutusta sairastumisten takia. Oli noissa 13 lapsessakin ihan kaitsemista ja ainakin ääntä niistä lähti. Talo olikin aika hyrskyn myrskyn synttäreiden jäljiltä, mutta mitäs muuta sitä voi odottaa.


Väsäsin vieraille taas näitä pieniä juomapulloja Teini ninja kilpikonna teemaan sopivaksi. Vinkkinä kaikille pienten pullojen metsästäjille voisi sanoa, että kannattaa käydä kyselemässä kahviloissa noiden perään. Kahviloissa nuo kun menevät yleensä lasinkeräykseen eivätkä ole mitään pantillisia palautuspulloja. Näin ei itse tarvitse ruveta ostamaan 15 pulloa smoothieta kaupasta. Frezzat ym. taitavat olla nykyään jo muovipulloissa, joten nekään eivät oikein enää käy tuohon, kun ei niistä saa etikettiä irti.


Juoma piti tietysti olla teemaan sopivaa eli vihreää.




Ensin syötiin vähän makeaa ja suolaista ja lopuksi oli jätskibaari. Hyvin näytti tuota jätkiä vielä mahtuvan kaikille.




Kaverisynttäreiden leikkeinä meillä oli mm. lahjojen aukaisua pullonpyörityksellä, tatuointistudio (siis sellaisia kuvia, jotka pysyvät muutaman päivän), vesi-ilmapallojen heittämistä koriin ulkona sekä aarteen etsintää aarrekarttojen avulla. Palkintona oli suklaisia kultakolikoita. Perinteinen onginta jäi kokonaan suorittamatta, kun aika loppui kesken. Goodie bagit annettiin juhlien loputtua kullekin vieraalle mukaan kotiin viemisiksi. Sisällä oli mm. pieni moottoripyörä, Turtles kynä sekä kasa karkkia ja keksiä. Tytöille tosin oli vähän eri sisältö kuin pojille.


Vieraille lähti tällaiset Turtles synttärikutsut, jotka printtasin netistä ja lamioin.


Viikonloppuna juhlinta sitten jatkuu, kun vietetään 7 vuotis synttäreitä sukulaisten ja ystävien kesken. Onneksi ensi viikolla saa sitten jo siirtyä kesälaituimille lepäilemään.

4 kommenttia:

  1. Oih, nuo herkut kyllä maistuisi mullekkin. :D Synttäriohjelmakin kuulosti kivalta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä on taas leivottu lisääkin herkkuja, kun sunnuntaina tulevat sitten nuo aikuisvieraat. Piti tietysti itsekin maistella niitä jo :)

      Poista
  2. Upeat juhlat! Varmasti oli kaikilla hauskaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä noilla lapsilla tuntui olevan oikein hauskaa ja vilskettä riitti :)

      Poista