sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappua!

Kylläpäs tuo vapun juhlinta on ottanut voimille. Ei ole enää sellaista turnauskestävyyttä kuin silloin nuoruudessa. Ikä tekee tehtävänsä ja toipuminenkin kestää jo ikuisuuden. Onneksi vappu on vain kerran vuodessa ja juhannus joka kesä vai miten se meni ;)


Vappuaattoa vietettiin täällä meillä ystävien kesken ja vappupäivänä suunnattiin perinteisesti Kaivopuistoon. Vappuaaton kattaukseen laitoin nämä Paratiisiastiat, jotka kaivetaan aina vähän juhlavampiin tilaisuuksiin esille. Ei noita oikein arkikäytössä raski käyttää tai jollei halua ottaa sitä riskiä, että lautasia hajoaa noiden lasten käsittelyssä. Meillä tuo vaavi tai taaperohan se jo on, vetäisee kaiken mahdollisen lattialle mihin vaan ylettyy ja pöydän päälle ei voi jättää mitään, koska kaikki pitää repiä alas ja heittää voimalla lattialle. Meillä kun on vielä laattalattia alakerrassa, joten arvatenkin kaikki mikä lattialle asti päätyy menee rikki. Niin monta juttua on täällä mennyt jo säpäleiksi tämän pienokaisen toimesta. En kyllä muista, että nuo kaksi vanhempaa olisivat tuollaisia heittelijöitä olleet, mutta ehkä tuo aika kuultaa myös muistot.

Hih, nyt joku varmaan miettii, että missä ihmeessä on kaikki tarjottavat kun katselee tuota yläkuvaa. Nappasin kuvan ennen kuin vieraat tulivat ja ei ollut vielä mitään esillä. Kyllä niihin sitten ruoatkin tuli, ettei sentään tarvinnut nälässä olla ja katsella tyhjiä astioita ;)




Pikkuneiti kävi poimimassa äidille valkovuokkoja, joten olihan nekin laitettava sitten pöydälle esille. Vappuna nautittiin myös näistä hapankorppurullista, joita kaverini väsäsi meille illan aikana.


 Pikkuneidillä oli vappuaattona päällä nämä Thaimaasta ostetut romanttiset pitsihepeneet. Ei sitten tullut otettua muiden lasten vaatteista edes kuvia, joten nyt sitten vain pikkuneitiä näissä kuvissa. 



Joku tarkkaavainen lukija ehkä huomasi, että meillä oli vielä ennen vappua Frozen vappupallo, mutta sen kanssa kävi siten, että se oli sitten jo ennen vappua tyhjentynyt ja kävin reklamoimassa siitä ja sain uuden pallon. Valitettavasti Frozenit oli jo loppuunmyyty, mutta olihan tämä Tuhkimokin ihan kiva, varsinkin kun käytiin pääsiäisenä katsomassa tuo Cinderella elokuvissa.

 
Vielä loput hihkaisut tästä Marudesignin koruarvonnasta, johon ehtii osallistumaan vielä tänään klo 24. Arvontaan pääset tästä 

4 kommenttia:

  1. Onpahan muuten todella söpöt hepenet! Munkkeja niin tekisi mieli, niitä olen ihastellut joka paikassa. Aargghh tätä elämäntaparemppaa ja pitkää matkaa toivottuun pisteeseen.

    Kivaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  2. Samaistun kertomukseesi laattalattiasta ja lentävistä lautasista. Meidän 1vee on myös erikoistunut vetämään kaiken alas, ja rikkihän ne menee. No, kyllä nuo 6 ja 8vee pojat hoitavat osuutensa välillä myös. Ei siis paratiisiastioita arkeen. Ikea rules :). Kaunis kattaus!

    VastaaPoista
  3. Oi, mitä herkkuja ja kauniilt Paratiisi lautasilta :)

    VastaaPoista
  4. Nam vappuherkuille ja kuvillesi <3 Aurinkoista alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista