sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pariisin kuulumiset


Ihana pidennetty viikonloppu Pariisissa takana ja tässä teillekin kaupungin tunnelmia. Kerran aikaisemmin on tullut pistäydyttyä kaupungissa, mutta kyllähän nuo päänähtävyydet oli kiva käydä taas käydä katsomassa, vaikka tällä kertaa ei tuonne Eiffelin torniin noustukaan. Reissussa olin viiden vanhan opiskelijakaverini kanssa, joiden kanssa ollaan sovittu tapaavamme vähintään kerran vuodessa ja täksi vuodeksi tapaamispaikaksi sovittiin Pariisi. Ensi vuodeksi kaavaillaan kanssa jotain yhteistä reissua, kun meidän poppoolla on vuosipäivä.

Ei oltaisi voitu toivoa parempaa säätä reissuajankohdaksi. Joka päivä aurinko paistoi lämpimästi ja mittarikin kipusi lähelle 20 astetta. Majoituspaikkana meillä oli tutun tutun asunto, johon mahduttiin kaikki kuusi hyvin yöpymään. Olikin tosi kiva, kun saatiin hakea aamuisin tuoreet patongit ja croisantit alakerran leipomasta ja nauttia aamupala yhdessä saman pöydän äärellä ja yllätävän jouhevasti aamulähdötkin hoituivat, vaikka kuusi naista valloitti vuorollaan suihkun ja wc:n. 


Ensimmäiseksi käytiin tietysti ihailemassa Eiffelin tornia niin päiväsaikaan kuin iltasella.



Galeries Lafayettesin hieno kupolikatto.


Oman tunnelmansa Pariisin kaduille tuo nämä pienet kauppiaat. Supermarketeista ei ole tietoakaan, vaan yhdessä myydään hedelmiä, toisessa juustoja, kolmannessa kaloja, neljännessä leipää jne.



Oli ihan pakko kaivaa kamera esiin tässä kalakaupassa, kun kalat oli laitettu  niin hienosti esille. Taisi kauppias olla vähän ihmeissään, että eikös tuo blondi ole ennen kaloja nähnyt. 




Osa matkaseurasta suuntasi Louvreen, mutta kun aika ei riittänyt kaikkeen, niin itse jätin tuon tällä kertaa välistä, kun siellä on tullut kuitenkin käytyä.



Notre Dame, jonka sisälle asti ei sitten päästy, kun oli niin hirmuisen pitkä jono.



Oopperatalo iltavalaistuksessa.


Concorde-aukio ja Champs Elyseen alkupää, jonkaa toisessa päässä siintää Riemukaari.



Viimeisenä päivänä kivuttiin Sacre Coeuriin ja tutustiin sen ympäristöön.



Moulin Rouge piti tietysti käydä katsomassa ulkoapäin, mutta itse show jäi näkemättä, kun meillä oli ostettu liput ennakkoon Lidoon. Vaikka illallislippu showneineen maksoikin 185 euroa hengeltä eli melkein saman verran kuin meidän lentoliput, niin oli koko kabaree todellakin rahansa arvoinen. Ei voi muuta sanoa kuin, että oli aivan huippu hieno ja viimeiseen asti hiottu. Koko reissun ehdoton kohokohta. Tosin varoituksen sana herkkähipiäisille, että show vilistää yläosattomia naisia, kuten Lidon perinteisiin kuuluu. Viereisessä pöydässä istuneet kiinalaiset miehet olivat vähän hämillään ja häpeissään ja eivät tainneet oikein tietää mitä kyseinen kabaree pitää sisällään. Itse show oli kuitenkin toteutettu diskreetillä tavalla, vaikka paljasta pintaa näkyikin koko ajan. Jos tuonne Moulin Rougeen tai Lidoon halajaa, niin liput kannattaa ostaa netistä hyvissä ajoin etukäteen, koska ovat aika kysyttyjä. Tuohon meidän illallislippuun kuului kullekin yksi lasi samppanjaa, puoli pulloa viinia sekä kolmen ruoan dinneri. Myös ruoka oli ihan positiivinen yllätys, vaikka monta saa vierasta keittiö saakin palvella illan aikana.


Pariisi vei kyllä sydämeni ja ensi kerralla ehdottomasti pitää käväistä Versaillesissa, joka mielestäni niin kaunis ainakin kesäaikaan ja jos lapset mukana niin tietysti Disneyland, vaikka se kovin ranskalaista olekaan. 

Ranskassa ja Pariisissa kun kerran oltiin, niin kirpputorit kannattaa pitää myös mielessä. Käväistiinkin pikaisesti myös yhdessä Pariisin kuuluisimmasta kirpputoreista, joka taitaa olla olla Euroopan vanhimpia kirpputoreja ja väittää olevansa myös maailman suurin, mutta siitä tulossa ihan oma postauksensa, so stay in tune!

2 kommenttia: