lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kevätmessut 2016


Helsingin messukeskuksessa vietetään tänä viikonloppuna taas Kevätmessuja, jossa itsekin tuli piipahdettua. Samoilla messuilla Oma Piha, Oma Koti, Oma Mökki, Sisusta ja Lähiruoka&luomu, joten nähtävää riittää monella saralla.

Tässä teillekin kuvapläjäys messujen tunnelmasta. Kyllähän tuolla aika monta tuntia saa vierähtämään.








Messuhallin keskellä on aivan ihana kukkakeidas, joka oli täynnä mm. kukkivia tulppaaneja ja kirsikkapuita. Tämän löytää helposti katosta roikkuvista sateenvarjoista ja taivaalta satavasta vedestä. Tähän alueeseen oli kyllä ihanasti panostettu ja alue jää kuulemma ensi viikonloppuna oleville lapsimessuille, joten jos nämä messut jäävät nyt näkemättä ja olet suuntaamassa lapsimessuille, niin pääset vielä näkemään tämän mahtavan kokonaisuuden.




Bloggarit olivat koristelleet muutaman kasvihuoneen oman näköisekseen. Nämä kannattaa käydä myös ehdottomasti kurkkaamassa.







Jos satut potemaan mökkikuumetta, niin kannatta käydä katsastamassa myös tämä iso Oma mökki osasto, jossa näytillä mm. näitä kokonaisia pieniä mökkejä/vierasmajoja.



Messuilta saikin taas uutta intoa oman pihan laittamiseen. Nyt kun kevät tulee ja aurinko rupeaa paistamaan enemmän, niin kyllähän tässä rupeaa jo multasormi syyhyämään. Muutama idea oman pihalta olisikin muhimassa ja isäni kanssa onkin sovittu jo pienestä rakennusprojektista pihan suhteen.

Hyviä messuja, jos olette vielä tuonne suunnistamassa! 

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, olisipas kiva päästä tuollaisille messuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pääkaupunkiseudulla on tosiaan aika hyvin näitä messuja aina tarjolla ja muitakin tapahtumia. Ihanaa kun kesä tulee ja pääsee nauttimaan myös omasta pihasta ja auringosta :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Mä en nut sitten päässyt messuille, mutta onneksi saan ihailla muiden kuvia sieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi, että messut jäivät välistä. Tosiaan onneksi blogeissa taitaa pyöriä aika paljon noita messukuvia, niin pääsee vähän fiilistelyyn mukaan :)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia... me ollaan näköjään menty ristiin (ja rastiin) kun ei nähty messuilla... ehkä sitten parin viikon päästä IBAssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaan näköjään menty ristiin rastiin, kun ei olla nähty. Tuntuu, että vetelin sellaista siksakkia siellä, että oli itsekin jo ihan sekaisin, että mitkä kohdat oli jo mennyt ja mitkä ei :) Hitsit kun ei taideta nähdä IBA:ssa kun olen nimittäin silloin Rodoksella lomalla. No ehkä tuo lämpö ja drinkki uima-altaalla vähän lohduttaa, että jää nuo hyvät bileet välistä ;)

      Poista