sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Bonusway - bonusta ostoksista

Minulle tarjottiin yhteistyömahdollisuutta Bonuswayn kanssa ja koska palvelu ei ollut itselleni ennestään tuttu, niin päätinkin kokeilla palvelua. Itse olin kyllä kuullut Bonuswayn nimenä aikaisemmin, joka tunnettiin aiemmin myös Suomen ostohyvitys nimellä, mutta en ollut sen kummemmin tutustunut sen toimintaan tai suoraansanottu minulla ei ollut aavistustakaan, että mitä se tarjoaa, joten päätin nyt tutkia vähän tarkemmin sen toimintaperiaatteita.

Koska en ollut koskaan aikaisemmin tosiaan Bonuswayta käyttänyt, niin aloitin kokeilun ihan alkeista. Ensimmäiseksi kirjaudutaan Bonuswayn käyttäjäksi, josta uudet jäsenet saavat 10 euron tutustumisbonuksen ensimmäisestä tilauksestaan. Tämän jälkeen alkoikin sitten haastavin vaihe. Nimittäin rupesin tutkimaan mitkä kaikki yrityksen ovatkaan tuolla Bonuswayllä edustettuna ja voihan Venäjä mikä määrä siellä olikaan. Verkkokauppoja on yli 850. Onneksi yrityksiä voi hakea kategorioittain tai hakukoneella. Mukana mm. Zalando, Ellos, Hotels. com, CDON.com jne eli todella tunnettuja toimijoita. Kauppojen listauksen etusivulla näkee heti, että minkä suuruisen bonuksen kyseinen kauppa maksaa, jotka tosiaan vaihtelevat eri toimijoiden kesken. Löydettyäsi sopivan verkkokaupan, tilaus tehdään ihan normaalisti kyseisen verkkokaupan sivustolta. 




Mutta yksinkertaisuudessaan siis, saat rahaa takaisin verkko-ostoksistasi, kunhan olet klikkautunut palveluntarjoajan verkkosivuille Bonuswayn kautta. Muutoin tilaus tehdään ihan normaalisti palveluntarjoajan verkkosivuilta. Bonukset maksetaan tilillesi rahana, kun vähintään 15 euroa on kerääntynyt. Loppujen lopuksi todella yksinkertaista.


Tässä vielä vähän tilastotietoa Bonuswayn sivustolta. Aika huima määrä verkkokauppoja mukana maailmanlaajuisesti.

Onko teille Bonusway tuttu ja teettekö yleensä paljon verkko-ostoksia? Itse olen vielä aika vanhanaikainen ja tykkään käydä kaupoissa hiplaamassa tuotteita, mutta onhan tuo aika kätevä vaan klikkailla ostoskoriin ja odotella pakettia ja ansaita vielä samalla vähän rahaa takaisinkin ostoksistaan.

Bonuswayn sivuille pääset tästä.

*blogiyhteistyö*

(kuvat lainattu Bonuswayn sivustolta)

2 kommenttia:

  1. Määrätyt jutut yn kaupasta ostamassa, mutta yhä enemmän tehdään ostoksia myös netissä. Pitääpä käydä tutustumassa tähän palveluun.
    Mukavaa isänpäivä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on, että yhä useampi siirtyy nettiin ja tekee ostoksiaan sieltä. Siksi kannattaa käydä tutustumassa tuohon palveluun, kun samalla voi tienata vähän rahaa takaisin :)

      Poista