sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kalkkimaalilla maalattu seinä makuuhuoneeseen


Yes, vihdoin makuuhuoneeni seinä on valmis. Yksi inspiraatioviikonloppu siihen tarvittiin ja se kun iskee, niin on parasta ryhtyä heti tuumasta toimeen. Ei näes tiedä koska se seuraavaksi tulee taas eteen kaiken kiireen keskellä. Ajattelin, että tuon seinän teossa olisi mennyt pidempääkin, mutta yksi lauantai päivä siihen loppujen lopuksi riitti. Maalia jäi sen verran yli, että päätin samaan syssyyn maalata vielä sunnuntaina alakerran olohuoneen seinänkin, tosin ilman tuota kuviota ja samalla tuli maalattua myös alakerran listat valkoisiksi, kun niiden ruskea sävy on jo pitkään ärsyttänyt silmääni. Jotenkin olkkarin seinä näyttää kyllä huomattavasti vaaleammalta mitä tämä yläkerran makkarin seinä.  Värieroa voi myös selittää se, että valo osuu olohuoneeseen eri tavalla tai sitten maaliin jäi joku isompi valkoinen paakku sekoittumatta ja se sekoittui kunnolla vasta alakertaa maalatessa. Kalkkimaali kun tuppaa olemaan aika klönttimäistä (ainakin ne mitä olen käyttänyt) ja itselläni on ainakin vähän vaikeuksia saada niitä aina kunnolla sekaisin.

Yksi päivä tässä sitten meni ja seinä oli valmis. Vähän kyllä kävi ohrasesti tämän maalin sävyn kanssa. Olen tehnyt tämän samaisen sabluunaseinän alakertaan ruokailutilaan ja nyt päätin tehdä sen myös makuuhuoneeseeni. Tarkoituksena oli tehdä aika vaalea sävyinen, mutta kävikin sitten vähän toisin. Sekoittelin kahta eri väristä kalkkimaalia keskenään ja vaikka kuinka lisäsin ruskeampaa sävyä valkoisen joukkoon, niin väri näytti tosi vaalealta keinovalossa. Lopuksi heitin sitten koko purkin ruskeaa valkoisen joukkoon ja lähdin maalaushommiin ja kas kummaa, värikin olikin sitten tosi tumma seinässä. No ei auttanut enää itku markkinoilla. Tehty mikä tehty ja uutta sekoitusta en enää ruvennut tekemään, vaan tuolla värisävyllä sitten mentiin. 

Seinän kuviot on tehty sabluunalla ja maali on kalkkimaalia, jolla saa kivasti elävää pintaa. Tekovälineenä minulla oli sieni, jolla tuputtelin maalin seinään. Itse sabluunasta näet kuvia täältä vanhasta postauksesta klik täältä ja minkälainen kyseinen seinä on nyt, kun ensimmäinen värisävy ei oikein miellyttänyt (klik).

Saas nähdä mitäs tässä seuraavaksi keksisi. Vähän olisi suunnitelmia jo pienimmän lapsen huoneen seinän suhteen. Katsotaan koska sen osalta ehtii totetuttaa suunnitelmat.

Mitäs tykkäätte, vaikka värisävy ei nyt ihan sitä ollutkaan mitä piti? Hitti vai huti?







8 kommenttia:

  1. Siis WAU!! Ihan huikean upea ja toi sävy on ainakin omasta mielestä just oikea. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tää on hitti, kertakaikkisen upea👍🏻

    VastaaPoista
  3. Sävy on todella kaunis ja neutraalina sopii niin hyvin makkarin tekstiileihinkin. Miten ihmeessä oletkin saanut
    tuon kuvion noin säntilliseksi, sabluunasta huolimatta!
    Ono toi kalkkimaali sellainen mikä käy myös huonekaluhin? Olen suunnitellut maalaavani pari pöytää eikä ole
    yhtään kokemusta niistä.

    VastaaPoista
  4. Minusta sävy on täydellinen ja kuvio tulee hyvin esille valkoisessa seinässä. Ehdottomasti hitti!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis. Tosi tunnelmallinen makkari. :)

    VastaaPoista