maanantai 8. huhtikuuta 2019

Italia valtaa Silja Linen

 
Lempi ruokamaani Italia valtaa nyt Silja Linen ravintolat. Laivojen Tavolata ravintoloissa on tarjolla Italia menu syyskuun 2019 loppuun, jota pääsin maistelemaan pr-tilaisuuden merkeissä. Nam, miten herkullisia antipastoja onkaan nyt saatavilla myös Bon Vivant -ravintoloiden viinibaareista, joka on suunniteltu Silja Serenaden keittiötiimin ja Ella Kannisen yhteistyönä. Pr-tilaisuus aloitettiinkin tällä herkullisella antipasto lajitelmalla,  joka sisälsi mm.  Nonna Teresan marinoituja silakoita, kolme erilajista pecorino-juustoa sipulimarmeladin ja paprika-chilimarmeladin kera sekä mehevää munakasta. Italialaiset syövätkin juuri juustoja nimenomaan alkuruokana eikä jälkiruokana, kuten meillä on tapana. Tämän makuja hivelevän kokemuksen jälkeen olikin aika siirtyä itse Tavolatan ravintolaan Ella Kannisen suosikkimenun testaamiseen.
 
Silja Symphonyn keittiötiimin suunnittelemassa ravintola Tavolatan uudistuneessa menussa on aitoja italialaisia makuja pohjoismaisella vivahteella. Menun perusajatuksena on koota yhden pöydän ääreen koko seurue jakaen annokset. Esimerkiksi runsas Grande antipasto -lautanen tai meidänkin testaama kokonaisena paistettu meriahven sopii erinomaisesti jaettavaksi. Tämä onkin erittäin kiva italialainen tapa viettää risteilyä hyvän ruoan parissa viinejä tietystikään unohtamatta.  

Italialaiset rakastavat ruokaa ja se onkin tärkeässä ominaisuudessa jokapäiväisessä elämässä. Italialainen menu koostuu alkupalasta, jonka jälkeen tulee väliruoka ja sen jälkeen pääruoka lisukkeineen ja lopuksi tietysti jälkiruoka. Varsinainen menun testaus aloitettin italialaisittain antipasteilla eli alkupaloilla, jossa oli tarjolla keittiömestarin iso lajitelma päivän antipasteja. Tämän jälkeen siirryttiin paste -primiin eli väliruokaan, jolloin testauksessa oli pappardellapastaa ja villisikapyöryköitä tomaattikastikkeessa.  Ella Kanninen kertoikin meille, että villisikoja on Italiassa paljon ja niitä metsästetään tiettynä aikoina. Secondina eli pääruokana meillä oli paistettua meriahventa, oliivigremolataa ja paistettua munakoisoa. Meriahven onkin yksi pääruokien klassikoita, joten ei ihme, että se on valikoitunut myös Silja Linen menuuseen. Tämän kaiken herkuttelun kruunasi tietysti myös dolci eli jälkiruoka ja mikäs sen italialaisempi valinta kuin jälkiruokien klassikko tiramisu, joka vei kyllä kielen mennessän ja miten kauniisti se olikaan aseteltu lasipurkkiin, tuoreiden vadelmien, mansikoiden sekä Tavola valkosuklaan ja kukan kera. Melkein niin kaunis, että ei olisi raskinut edes syödä. Kuten Ella totesi, tiramisua voi nauttia aina kun tarvitsee vähän nostoa elämässään ja yhdyn kyllä niin tuohon. Tiramisun pehmeys, mascarponevaahdon keveys ja hienostunut ripaus kahvin makua luovat täydellisen makuelämyksen.
 
Italia näkyy laivoilla myös hyvän ruoan ohella Silja Resort loves Italy -teeman merkeissä, jolloin laivoilla korostuu italialainen viihde ja myymälöihin saapuu myyntiin myös italialaisia tuotteita ja ruokatarvikkeita. Enää ei tarvitse lentää Italiaan asti nauttimaan italialaisesta ruoasta ja tunnelmasta. Riittää kun satamasta hyppää Silja Linen kyytiin. Helppoa ja myös kukkaroystävällisempää pieneen minilomaan.
 










Kiitos kutsusta ja ihanasta ruokaelämyksestä!



1 kommentti:

  1. Nam miten paljon ihania ruokia ja herkkuja 😄Minunkin lemppari on Italialainen keittiö 😄Iloista viikonloppua 💖

    VastaaPoista