torstai 4. heinäkuuta 2019

Helppo kulhokakku


Terveisiä mökiltä! Täällä ollaan innostuttu leipomaan oikein urakalla nyt loman aikana. On ollut sen verran kylmää keliä, joten on ollut kiva keksiä mökin sisätiloissa touhuamista ja mikäs sen kivempaa kuin leipominen ja samalla saa myös masun pulleaksi ja pienen mökinkin lämpimäksi, kun uuni hehkuu päällä.

Oma jokakesäinen lempparini on tämä kulhoon tehtävä kakku. Kävin poimimassa n. 15 kg mansikoita talven varalle pakkaseen ja samalla piti tehdä mansikkakakkua, kun kerran on mansikoitakin yllin kyllin. Tämä kulhokakku on siitä kiva, että se on helppo ottaa myös mökille mukaan, jos haluaa tehdä sen jo valmiiksi kaupunkikodissa. Se on kuitenkin helppo ja yksinkertainen tehdä myös ihan mökillä. Ei tarvitse kuin paistaa kääretortun pohja ja latoa täytteen ja mansikoiden kanssa kerroksittain ja valmista tuli ja taatusti hyvää. Meillä tämä menee aina heti alle 10 minuutissa ja kulho ammottaa tyhjyyttään.

Itse on tehnyt pohjan 5 munan kääretorttupohjan mukaisesti, jotta saa samalla nauttia enemmän ylijäämäpaloja ennen kuin pääsee varsinaisen kakun kimppuun. Aika nopeasti nuo ylimääräiset pohjan palat sujahtavat lasten suihin. Alla vielä oman kulhokakkuni ohje. Päälle voi laitella oman mielensä mukaan mitä sattuu kaapista löytymään. Itse tykkään ehdottomasti eniten tuoreista mansikoista.


Helppo kulhokakku

Pohja:

5 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 ti leivinjauhetta

Täyte:

1 prk vispautuvaa vaniljakastiketta tai vispikermaa
1 prk rahkaa (tai esim. kreikkalaista jogurttia)

Tuoreita mansikoita

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon kevyesti visipilällä sekoittaen.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista n. 10 min 200 asteessa, kunnes pinnassa on vaaleanruskea väri. 

Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää rahka. 

Valitse sopivan kokoinen kulho. Itse tykkään läpinäkyvistä, kun saa nuo kerrokset kivasti näkyville. Leikkaa kulhon kokoisia paloja ja lado alimmaksi pala pohjaa ja kulhon reunalle kahtia leikattuja mansikoita. Laita pohjan päälle täytettä ja ripottele päälle pilkottuja mansikoita. Tämän päälle taas pala pohjaa ja täytettä sekä mansikoita. Laita päällimmäiseksi iso annos täytettä ja koristele. 

Jos haluat tehdä kuvan tapaisen koristelun, niin käytä tuoreita mansikoita ja leikkaa ne munaleikkurilla ja asettele kukaksi. Reunoilla on viinimarjan lehtiä.

Anna olla hetki jääkaapissa ja nauti hyvällä omalla tunnolla.



  

 Tämän kesän ensimmäinen kulhokakku näytti tältä. Vähän yksinkertaisempi koristelu kuin tässä jälkimmäisessä ja mökin kukkamaalta löytyi vielä villiorvokkeja kakun päälle koristeeksi.  





7 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä huippu juttu! 🤗 Helppotekoinen ja aina maistuva kuppikakku, Tykkään minäkin,

    VastaaPoista
  2. Näyttää herkulliselle kakku!Tuota voisi testata itsekin, kun mansikat nyt parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan kannattaa testata kun mansikkakausi on parhaimmillaan. Niin herkullista mansikoiden kanssa.

      Poista
  3. Oi mitä herkkukakkuja <3 Kulhokakku näyttää todella kauniilta!

    VastaaPoista
  4. Pakko kokeilla. Ihanaa, että laitoit reseptin. Kivaa kesää Kride. 🍓❤️🍓

    VastaaPoista