perjantai 23. elokuuta 2019

40+ -blogien sadonkorjuujuhlat

*PR-tapahtuma/Juomavinkin ja 40+ blogien kutsumana*
 
 
Viime lauantaina vietettiin 40+ -blogien sadonkorjuujuhlia Helsingin kattojen yllä Pernod Ricard Finlandin/Juomavinkin terassilla. Aurinko ja lämpökin helli meitä ihanasti ja saatiin viettää erittäin onnistuneet juhlat, jotka muistetaan varmasti vielä pitkään.
 
Meitä kokoontui terassille iloinen bloggaajajoukko aveceineen viettämään lauantaipäivää hyvän ruoan, seuran ja tietysti juomien parissa. Jokainen tulija toi etukäteen sovitun tarjottavan nyyttäriperiaattella ja saimmekin aikaiseksi aivan super maittavan kokonaisuuden, vaikka kaikki meistä ei olekaan ruokabloggaajia. Meillä oli käytössämme myös iso grilli, jossa valmistui mm. ihania vartaita, kalaa ja hampurilaisia. Itse nappasin tuomiseksi luonnollisesti jälkkäriosion ja teinkin tietysti vaaleanpunaisia cup cakeja, joiden ohje on tulossa vielä ihan omaan postaukseensa. Sen verran sen perään on jo kyselty, että laitan siitä erillisen postauksen. 

 

Juomina meillä oli Australialaisen Jacob´s Creekin valikoimiin kuuluvat Le Petit Rose, viskitynnyreissä kypsynyt punaviini Double Barrel Shiraz sekä kuplivana Chardonnay Pinot Noir Brut, joka oli miellyttävän pehmeähappoinen ja tyylikäs kuohuviini ja joka on myös Australian suosituin kuohuviini. Itse tykästyin kyllä kaikkiin kolmeen, mutta erityisesti näin syksyyn päin mentäessä Jacob´s Creekin Double Barrel Shiraz punaviini oli minun makuuni. Niin jo näen itseni siemailemassa sitä syksyisenä iltana takkatulen loimutessa.


 
Jacob´s Creekin Double Barrel punaviinin Shiraz-rypäleet poimitaan Barossan laakson tarhoilta helmi-maaliskuussa. Viini saa nimensä nimenommaan sen kaksinkertaisesta tammitynnyrikypsytyksestä. Se kypsyy ensin 12-18 kk ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä, jonka jälkeen viini viimeistään lähes 20 v vanhoissa skotlantilaisissa viskitynnyreissä, jotka on valmistettu amerikkalaisesta rinnevalkototammesta.  Viskitynnyrikypsytyksen aikana viinin voimakkaat tanniinit toimivat antioksidanttina edesauttaen täyteläisen aromien kehittymisen ilman, että viini hapettuu liikaa. Nimenomaan viskitynnyriviimeistely tuo viiniin lisää ulottuvuutta ja rakennetta ja tekee siitä erittäin täyteläisen ja pehmeän tammisen. Alkon makuluonnehdinnassa tämä on luokiteltu meheväksi & hilloiseksi. 
 
 
Jacob´s Creekin Le petit Rose 2018 on kevyen mausteinen, kuivan hapokas rose, joka sopii hyvin esim. ihan seurusteluviiniksi. Rypäleinä siinä on 66 % Pinot Noiria, Grenachea 24 % ja Mataroa 10 %. Itse en ole niin rosen ystävä, mutta tästä kyllä rehellisesti pidin sen hentouden ja kauniin vaaleanpunaisen värin johdosta. Tämä rose on saapunut tänä kesänä meille Alkoihin ja ollut kotimaassaan Australiassa lanseerausvuotenaan suosituin ja myydyin rose.

 
Ystäväni Tanja toimi minun juhlien avecina ja meillähän oli oikein vauhdikas päivä, kun jatketiin täältä vielä Tagi on Pop -konserttiin Tapiolaan.


Alkupaloina meillä oli Meriharakka blogin kirjoittajien tuomia juustoja sekä Beach House Kitchen –blogin Helin tekemää omenahilloketta kuohkean focaccian kera. Tämän alkupalan jälkeen siirryttiin Aromipajan Mikon perunamunakkaaseen, jonka seurana oli paahdettuja chorizoja, palsternakkashipsejä ja kokonaisuuden kruusasi itse kehitetty punajuurimajoneesi. Yhdistelmä toimi täydellisesti.



Pääruoat valmistuivatkin sitten grillissä ja tarjolla oli mm. Lumo lifestyle –blogin Tuulin loihtimia välimerellisiä kanavartaita, Mieskin –blogin Jurin aasialaisittain marinoitua lohta, Maistelun maailma –blogin Mikaelin nyhtöpossuhampurilaisia, jonka possu oli haudutettu pitkään oluessa , Sopusointuja –blogin yrttistä perunasalaattia katalonialaisen romesco-kastikkeen kera, Beach House Kitchenin Helin pekoniin käärittyjä, itse kasvatettuja baby porkkanoita ja raikkaita vuohenjuustosalaatteja Casa Mimi –blogin Sarilta ja Villa Valkon Katin valmistamina ja maukas nachosalaatti Outi´s life -blogin Outilta.




 
Jälkkäripuolesta vastasivat minä ja lähes kaimani, Kristallikimaran Minna, joka oli loihtinut meille suklaisia mokkapalaleivoksia ja itse väkersin vaaleanpunaisia kuppikakkuja.
 



 
Kuva: Tuuli Lumo Lifestyle -blogi

Kuva: Juri Mieskin -blogi

Kiitos kaikille aivan ihanasta tilaisuudesta ja erityinen kiitos Beach House Kitchenin Helille ja Lumo Lifestyle –blogin Tuulille ideoinnista ja suurkiitokset vielä Juomavinkille, että saimme tulla teidän terassille ja voisi jopa sanoa, että liiankin hyvästä juomatarjoilusta. Taidettiin viihtyä vähän liiankin hyvin J


2 kommenttia:

  1. Oli kyllä aivan ihana lauantai. Mia ja minä nautittiin iltapäivästä täysillä ja oli tosi kiva höpötellä sinun ja Tanjan kanssa. Mukavaa viikonloppua Cride <3

    VastaaPoista
  2. HItsit, mitkä tarjoilut ja mikä porukka. Vähän kyllä harmittaa, kun en päässyt mukaan.

    VastaaPoista