sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kylässä Sisustusliike Dreamsissä

*yhteistyössä Sisustusliike Dreamsin kanssa*


Kouvolassa vietetään vielä viikon verran asuntomessuja ja jos sinne päin suuntaa, niin kannattaa ehdottomasti piipahtaa myös tässä ihanassa Sisustusliike Dreamsissä Kouvolan keskustassa, jossa minäkin piipahdin meidän asuntoautoturneella, josta tulossa sitten ihan oma postaussarjansa. Kone on vähän temppuillut nyt ja ei ole suostunut yhteistyöhön, joten on vähän jäänyt postausten kirjoittaminen. Mutta siis tuloillaan on siitäkin oma postaussarjansa.

Olen pitkään tehnyt yhteistyötä Sisustusliike Dreamsin kanssa, mutta ei olla koskaan henkilökohtaisesti vielä tavattu, joten olikin kiva vierailla vihdoinkin ihan tässä kivijalkamyymälässä. Niin paljon kaikkea ihanaa, kuten mm. Pappelinan mattoja, Lakrids by Bulowia, Luin Livingiä, Maison Bergeriä, Nicolas Vahea, Svanforsia ja tietysti sitä meikäläisen ehdotonta suosikkia, nimittäin Riviera Maisonia. Siihen ei vaan kyllästy ja tulossakin ihan oma postauksensa, että mikä kaunis Riviera Maisonin tuote meille päätyi kotiin saakka täältä liikkeestä.

Ihanan vierailun jälkeen me jatkettiinkin sitten asuntoautolla kohti Tykkimäkeä. Kivasti saakin yhdelle päivälle mukavan reissun, jos yhdistää vaikka lasten kanssa Tykkimäen ja sitten vielä vähän äipällekin jotain ihanaa katseltavaa kun suuntaa tänne sisustustaivaaseen.

Sisustusliike Dreams sijaitsee ihan Kouvolan keskustassa ja on helppo löytää. Osoite on Kouvolankatu 10 ja on nyt asuntomessujen ajan auki nyt joka päivä. Liikkeellä on myös oma verkkokauppansa, jonne pääsee tästä klik, jos mieluummin tekee shoppailunsa omalta kotisohvaltaan.

Tässä vielä teillekin mitä kaikkea ihanuuksia kauppa on pullollaan.





















2 kommenttia:

  1. Onpa upean näköinen liike, niin paljon kaikkea kaunista!
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sisustusliike Dreams on tuttu liike, samoin liikkeen omistaja, Jessica. Riviera Maisonin tuotteita on sieltä itsekin tullut haettua ja nyt odottelenkin jo syysuutuuksien saapumista liikkeeseen.

    VastaaPoista