keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Fillerina - neulaton facelift

*Tuotteet pr-näytteitä*


Sain erittäin mielenkiintoisen tuotesarjan testaukseen, josta ajattelin kertoa teillekin vähän. Kyseessä on hiljattain Suomeen rantautuneesta apteekeistä löytyvästä sarjasta. Pakkausta äkkiä vilkaistaessa voi vähän kauhistua, että hetkinen, että mitäs neuloja siinä onkaan mukana, mutta sarjan juju on juurikin siinä, että kyseessä on täysin neulaton facelift eli ei tarvitse itse lähteä sentään mitään piikittelemään.

Fillerina on ensimmäinen kuutta eri hyaluronihappoa sisältävä dermokosmeettinen täyteainehoito ilman pistoksia. Ihomme muodostaa luontaisesti hyaluronihappoa, mutta iän myötä sen tuotanto vähenee ja juuri sen väheneminen on merkittävin syy ihon täyteäisyyden häviämiseen sekä juonteiden muodostumiseen.

Fillerina-tuotteet ovat saatavilla kolmena eri vahvuutena (1-3) ja sarjan voiteet sisältävät samaa kuutta eri hyalorinihappoa kuin Fillerina-täyteainehoito, mutta alhaisimpina pitoisuuksina vahvuusasteesta riippuen. Aste 1:ssä hyalorinihappopitoisuus on alhaisin ja se sopii nuoremmalle iholle. Aste 2 sopii iholle jossa on alkavia juonteita ja Aste 3:ssa on korkein hyalorihappopitoisuus  ja se on tarkoitettu aikuiselle iholle. Aste 1 sisältää eniten suurimolekyylisiä hyaluronihappoja, joka vaikuttaa ensisijaisesti ihon pintakerroksiin, kun taas Aste 2 ja 3 sisältävät pienimolekyylisiä ja -painoisia hyaluronihappoja suurina pitoisuuksina, jotka imeytyvät nimenomaan syvemmälle ihoon ja täyttävät siten ihoa sisältäpäin. Aiemmin vastaava vaikutus on saavutettu vain pistohoidoilla..

Fillerinan käyttö aloitetaan 14 päivän kaksivaiheisella tehokuurilla. Tehokuuri levietetään iholle kerran päivässä joko aamulla tai illalla. Ensimmäisessä vaiheessa Fillerina Gel levitetään aplikaattorin eli kuvissakin näkyvän annosteluruiskun avulla puhdistetulle kasvoille niihin kohtiin, joissa halutaan silottaa juonteita ja antaa iholle täyteläisyyttä. Geelin jälkeen levitetään puolestaan Nourishing Film -seerumi, joka auttaa pitämään hyaluronihapot iholla samalla kosteuttaen ja raviten ihoa. Tämän tehokuurin jälkeen hoitoa jatketaan Fillerina päivä-, yö- ja silmänympärysvoiteella vaikutuksen ylläpitämiseksi. 14 päivän täyteainehoitoa suositellaan käytettäväksi 3-4 krt vuodessa. 

Itse en ole tätä sarjaa vielä ehtinyt testaamaan, mutta jännityksellä odotan tämän vaikutuksia. On vaan niin paljon testattavaa kosmetiikkaa tällä hetkellä, eikä kaikkia ei voi lähteä samaan aikaan kokeilemaan, mutta ehdottomasti tämä on testauslistani kärkipäässä odottamassa vuoroaan. Kertoilen sitten vaikka myöhemmin teille tämän tuotteen testituloksista, jotta ette ihan jää pimentoon, että olikos tällä vaikutuksia. Luonnollisestikaan mikään tällainen tuote ei häivytä juonteita kokonaan, vaan vähän tasoittaa niitä luonnollisella tavalla eli mikään ihmeiden tekijä tämä ei tietenkään ole ja tuskin sellaista löytyykää ihan purkista, vaan silloin tarvitaan jo vähän rajumpia toimenpiteitä. Itse en ole ainakaan vielä valmis kokeilemaan kyseisiä rajumpia toimenpiteitä, vaikka en suoranaisesti olekaan niitä vastaan. Mielummin aloittelen ensin näillä hellemmillä luonnollisilla toimenpiteillä taistelussa ikääntymisen vaikutuksia vastaan.





1 kommentti:

  1. Ollaan samalla taajuudella, kun mä julkaisin juuri jutun luonnollisesta botoxista :D Tästä olen kans kuullut, mutta testannut en ole :)

    VastaaPoista