keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Tyttöjen ilta synttäreiden merkeissä

*glögi ja kuohuva pr-näytteitä*



Glögikausi on alkanut ja jatkuu kuumimmillaan. Viikonloppuna meillä vietettiin tyttöjen iltaa synttäreitteni ja pikkujoulujen merkeissä ja kuohuvan sijaan alkujuomana meillä oli tietysti tähän juhlakauteen sopiva kuuma glögijuoma, jolla korkattiin ilta. Tarjolla ei ollut perinteistä glögiä, vaan The Rocky Cookie Glöggiä (8 %), joka on jatkoa viime vuoden Rocky Road glögille.

Rocky Cookie glögin makuyhdistelmä on aika jännittävä ja erilainen verrattuna ns. perinteisiin glögeihin. Itse rakastan makeita herkkuja ja varsinkin cookie (suklaakeksi) kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Tämän glögin alkoholiprosenti ei ole niin korkeaa, mitä monessa muissa alkoholipitoisissa glögeissä on, joten tämä ei myöskään maistu niin voimakkaasti alkoholilta. Makua voisi kuvailla tumman kirsikkaiseksi, hieman vadelmaiseksi, jossa ripaus vaniljaa sekä kanelia ja neilikkaa ja tietysti glögistä löytyy myös suklaakeksin makua ja siinä maistuu myös hivenen hasselpähkinä. Tuoksu on mielestäni erittäin miellyttävä kuten myös makukin. Glögi sai monen monta kehua illan aikana. Maku ei ole kuitenkaan mitenkään liian makea, vaikka kuvauksesta sellaisen mielikuvan voisi saada ja itsellänikin oli vähän sellainen ennakkoluulo tämän suhteen, mutta glögi yllätti kyllä positiivisuudellaan. Alkon suositushinta glögille on 9,98 € ja tämä sopii myös vegaaneille ja on gluteeniton. Tuote on valmistettu ihan Suomen Turussa, vaikka nimi viittaa enemmänkin tuonne rapakon taakse Jenkkeihin. 




Tyttöjen illassa pitää tietysti olla tarjolla myös kuohuvaa. Elämähän olisi aika tylsää ilman kyseistä kuplajuomaa. Castillo de Molina Brut Cuvée toimii myös erinomaisena illan vieton aloitusjuomana kippistelyyn tai alkupalojen kumppaniksi. Sitä voisi luonnehtia tyylikkääksi kuohuvaksi. Merenelävät sopivat myös erinomaisesti tämän chileläisen kuohuvan kanssa. Itse pidän erityisesti kuivista kuohuviineistä ja tässä on myös hyvä hinta-laatusuhde (12,98 €). Rypälelajikkeina ovat Chardonnay, Pinot Noir sekä Pinot Grigio. Tuote sopii myös vegaaneille.

Molemmat juomat kuuluvat Juomavinkin valikoimiin.




Näiden juomien lisäksi tarjolla oli myös fetasalaattia juustojen ja patongin kera sekä pikkujouluun sopivia joulutorttuja ja jo ystävien kesken kuuluisaksi tullutta mokkapalakakkua, jonka teko ei mennyt ihan putkeen. Nimittäin huomasin vasta kuorrutetta levittäessäni, että oho, kahvi unohtui sitten kokonaan pois. Mutta tulipahan nyt vähän erilainen versio mitä aiemmista ja voisi sanoa, että jopa parempi. Voisin laittaa teille ihan oman postauksen tuosta mokkapalakakusta. Se sai myös sen verran paljon kehuja, että suosittelen sen kokeilemista. On  myös todella helppo tehdä ja siitä saa myös joulupöytään kivan tarjottavan.

Ilta menikin ihan siivillä 13 ystäväni kesken ja ainahan juhlissa käy siten, että ilta menee liian nopeasti. Illan vietto jatkui sitten vielä Helsingin keskustassa ja  huipentui vielä siihen, että muutama ystäväni oli ostanut minulle yön hotelli Vaakunasta Helsingin keskustasta, joka selvisi minulle sitten vasta loppuillasta. Olikin kiva herätä siellä sitten valmiiseen aamiaispöytään eikä tarvinnut jonotella taksijonoissa. 

Kiitokset vielä kaikille ihanille ystävilleni!


8 kommenttia:

  1. Olipa teillä kivat juhlat ja huomaavainen lahjakin :) Onnea jälkikäteen!
    Minusta tuntuu etten itse välittäisi cookie-maustetusta glögistä, kuulostaa aika makealta ja keksimäiseltä... No, en muutenkaan erityisesti rakasta glögiä, pidän siitä kyllä, mutta perinteisestä ja pari-kolme lasillista kaudessa riittää.
    Terkkuja auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä ja onnitteluista <3 tämä kuulostaa kyllä todella makealta, mutta yllätyin itsekin, että ei ollutkaan niin makeaa mitä oletin

      Poista
  2. Kiitos ihanista juhlista! <3 Ja glögi oli kyllä tosi hyvää ja se kakku!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ollut ihana ilta ystävien kanssa. Kiva tuo heidän hotelliyllätyksensä ♥ Juhlien tarjoilut olivat herkulliset ja kaikki oli taas kauniisti esillä. Minua ainakin kiinnostaa tuo mokkapalakakun ohje. Voisin sitä tehdä joulupäiväksi. Kiitos myös tuosta glögivinkistä! Taidankin hakea sellaisen ystävälleni joululahjaksi. Hän kun pitää kovasti kirsikan mausta. Onnea vielä syntymäpäiväsi johdosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Julkaisinkin juuri tuon mokkapalakakun ohjeen. Siitä saakin kivan tarjottavan juuri joulun tienoille. Ihanaista joulunaikaa <3

      Poista
  4. Pikkasenko ihana ylläri ja lahja! <3 Oi että, ihania ystäviä sinulla. Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista